sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hyvää valmistujaispäivää Anni!

Perjantaina oli koulun mukaan minun virallinen valmistumispäivä. Nyt olen siis media-assistentti. Aika hienoa, kauan sitä on tullut tarvottua läpi.

Koska päivä meni kokonaan töissä, ei ollut mahdollisuuksia juhlistaa tätä etappia. Juhlistin päivää itsekseni ostamalla Glitteristä itselleni sen pikkulaukun mitä olen himoinnut. Nappasin mukaani viimeisen mintunvihreän.




Tuosta hinnasta sain vielä Pasaatin työntekijä -alennuksen. Ei paha. Sormet syyhyää jo yhdistelemään tuota punaiseen. En tiedä mikä tää juttu on että mintunvihreä ja punainen on mun mielestä vaan vastustamaton yhdistelmä.


Nyt mennään jo maaliskuussa. Huimaa. Tuntuu että ihan muutama viikko sitten aloitin työt, ja nyt oon ollut tuolla Lindexillä jo 2 kuukautta. Hurjaa.

Onneksi kevät tulee jo. Tiet alkavat olla sulia ja aurinko paistaa. Kohta pääsee jo vaihtamaan talvikengät pois. Uusia nilkkureita tekisi mieli, kun edelliset joutavat roskiin huonon kuntonsa vuoksi. Ei tosin ihme, näillä kengillä on ikää jo 6 vuotta. Ja joka vuosi niillä on uskollisesti kuljettu syksyt ja keväät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti