torstai 29. elokuuta 2013

Syksyn värit

Muotirintamalla on tällä hetkellä ihania värejä syksyn varalle.

Ai että sitä väriloistoa. Olen haltioitunut. Kaikki ne ihanat murretut voimakkaat sävyt. Katsokaa itse, alla Annin syksyn värit muutamien ostosten merkeissä.


Syksyn tullen sukkahousuja tarvitsee taas. Kahdet ihanat paksut sukkahousut ja tähtisukkahousut oli pakko saada. Näitä tulee varmaan ostettua lisääkin, mutta näillä mennään alkuun.

Hamstrasin meiltä kolmet säärystimet, sillä rakastan säärystimiä. Kiertelin viikon kaupoissa etsien sopivia lankoja, mutta sitten sattuikin eteeni meiltä Lindexiltä -70% säärystimiä. Sain ne huomattavasti edullisimmalla kuin itsetekemät, vaikka aionkin puikkoja heilutella muutamien säärystimien verran vielä.


Espanjasta ostettu hurmaava huivi alla, ja samaisesta maasta hankittu kaulakoru. Ihanaa, tummaa, säihkyvää, murrettua. Olen ihastunut!

Minulla on töitä jäljellä vielä 3 päivää, sitten olen työtön. Tuntuu omituiselta, mutta samalla kutkuttavalta, kun on pitkästä aikaa omille intohimoille, uimiselle, käsitöille, blogille ja valokuvaukselle.


2 kommenttia:

  1. Syksyn värit on ihania! (ja se onkin mun mielestä ainut hyvä juttu syksyssä. Pyyh!) Masentavaa että kohta on talvi. Ja loska.

    Mutta sukkahousuista pidän. Varsinkin värikkäistä. Niitä vaan pitää taas opetella käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noita värikkäitä aika kasa, ja niitä tulee käytettyä ahkerasti. Ja aina silti ottaa päähän yhtä paljon, kun joku erikoisen värinen sukkahousu hajoaa....

      Poista