perjantai 3. elokuuta 2012

Toivepostaus: hääpäivän asu & meikki

Minulta toivottiin postausta hääpuvustani ja muusta asiaan kuuluvasta (kuulumattomasta).

Kuvissa muiden henkilöiden kasvot ovat peitettynä, sillä en koe järkeväksi ihmisille jotka meitä eivät tunne, paljastaa läheisieni kasvoja. Kuitenkin tämä blogi on minun, ja itse olen tehnyt valinnan näyttää kasvoni.



Muutama kuva kirkosta, joissa näkyy pukuni, kenkäni ja kimppuni.

 Puvun pääntien yksityiskohdat ja laskokset. Myös meikistä saa jonkinlaisen kuvan.

Sormukset, kynnet (huonosti näkyy kyllä) ja rannekoruni. Kuvaaja Suvi Pitkänen

Tukkakukat. Kuvaaja Heta Nykänen


 Muutama sananen vielä noista "varustuksista", jos vaikka jotakuta kiinnostavat tarkemmat yksityiskohdat. 

Pukuni oli tilattu mittatilaustyönä Milly Bridalilta. Hyvä yhteydenpito ja puku oli juuri sellainen millaisen olin tilannut.

Kukat olivat Mikkelin keskustasta jostain kukkakaupasta, jonka nimeä en saa enää päähäni.

Meikin ja kynnet tein itse. Aika perinteisellä meikkilinjalla mentiin, tosin vedenkestävällä. Kynsissä kimalsi Flormalin lakka. 

Hiukset laittoi yksi kaasoistani. 

Kengät olivat hätäostos Prismasta. Minulla oli oikeatkin kengät, mutta jaloissa olleen pahan turvotuksen takia ne olivat liian tukalat.

Korut ovat isältäni saadut, Majorica-helmet.

Vihkisormus on Kultajousen tavallista mallistoa, samoin kihlasormus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti